Reijo Luukkonen


Etsikko aikani alkoi, kun polveni leikattiin vuosina -83 ja -84 loukkaantumisen vuoksi. Harrastin ampumahiihtoa, mutta nyt tuli harrastukselleni este kaksi kertaa vajaan 10 kk:n sisällä. Tämä oli kova isku, sillä olihan urheilu minulle kaikki kaikessa.

Olin masentunut ja ahdistunut. Sisälläni heräsi kysymys: mikä on elämäni tarkoitus? Ajatukseni palasivat ahdistuksen keskellä nuoruusvuosiini, jolloin olin rukoillut Jumalaa. Vähitellen aloin uudelleen rukoilla Jumalaa ja pyytää apua. Rukoillessani ja asoita pohtiessani ymmärsin, että Jeesus Kristus on se ovi, jonka kautta on tultava Jumalan tykö.

Ymmärtäessäni tämän, aloin rukoilla Jeesuksen nimessä apua Jumalalta. Moneen kuukauteen ei kuitenkaan tapahtunut mitään merkittävää muutosta elämässäni, kunnes v. -86 keväällä tulin uskoon. Tämä tapahtui jäädessäni työpaikalleni yöpymään. Ajatellessani elämääni ja hengellisiä asioita, minulle valkeni tämä tosiasia, että Jeesus Kristus oli kuollut ristillä minun ja koko maailman ihmisten syntien tähden. Tunsin, että minulla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin luovuttaa ja uskoa koko elämäni Jeesukselle. Nukkumaan ruvetessani vuodatin hiljaisen rukouksen Jeesukselle Kristukselle, Jumalan Pojalle, että Hän ottaisi minut vastaan, auttaisi ja pelastaisi minut kokonaan.

Se oli sydämen tarpeesta ja tuskasta syntynyt rukous, ja Herra vastasi. En tiennyt silloin, että elämäni tulisi muuttumaan, mutta seuraavina päivinä sain tuntea, että jotakin oli tapahtunut, olin iloinen. Jeesus Kristus antoi minulle voiman tulla Jumalan lapseksi. Sain huomata että Raamattuun kirjoitettu Jumalan Sana, jota en ennen ollut ymmärtänyt, oli minulle nyt elävää. – Usko Herraan Jeesukseen merkitsee minulle ennenkaikkea iankaikkisen elämän toivoa. Minulla on nyt Jeesuksen kautta elävä yhteys Jumalaan, kaiken Luojaan koska Jeesus poisti erottavan väliseinän minun ja Jumalan väliltä, ottamalla pois syntini.

Usko tiesi ja elämäsi kokonaan Herralle Jeesukselle, niin tulet huomaamaan, että elämäsi muuttuu hyvään suuntaan; Kristus antaa sinun syntisi anteeksi, auttaa sinua ja virvoituksen ajat koittavat sinunkin elämääsi.

© Sonkajärven helluntaiseurakunta