Jumala ja hänen valtakuntansa salaisuus
- At 27 lokakuun, 2013
- Kirjoittaja Ylläpito
- In Raamattu
0
Profeetta Jesaja sanoo 45:15.
”Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja.
” 5 Moos. 29:29. sanotaan:
”Se, mikä on salassa, se on Herran, meidän Jumalamme; mutta mikä on ilmoitettu, se on meitä ja meidän lapsiamme varten ikuisesti, että me pitäisimme kaikki tämän lain sanat.”
Jumala, vaikka onkin salattu Jumala, ei hän ole kuitenkaan ollut antamatta todistusta itsestään menneiden sukupolvien aikana. Hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voi- mansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä – kirjoittaa apostoli Paavali kirjeessään roomalaisille. Jumalan luomisteot puhuvat Jumalan olemuksesta, mutta hän haluaa antaa ihmiselle vielä enemmän, hän haluaa, että me tuntisimme hänet, kukin ihminen henkilökohtaisesti. Israelin Jumala on myös pakanainkin Jumala – ja Vapahtaja!
Hänellä on ikuisista ajoista lähtien ollut Kristuksessa salainen suunnitelma ihmistä varten, josta apostoli Paavali kirjoittaa, Ef.3:8.-12.:
”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme, jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö.” RL.